keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Mökkireissu aka poikien ilta

Jouuuu! Pitänee vähän rustailla yömyöhään ettei mai meit jakeboi vie koko shouta.
 Don't worry be happy

Niin mites se meidän hehkutettu poikien ilta sitten menikään? Itsehän saavuin tuona kylmänä perjantaina jo puoli kuuden pintaan veskulle ja kun käsiä jo syyhytti tarttua siihen tuoppiin niin soittelin kyytiläiset läpi, jotta joko mentäis, mutta kieltävää vastausta tuppasivat perkele.
Seiskalta saavuin partahirviön eteen, kun olin lukaissut bemarikuskin rustaaman lapun, (bemarikuski oli jättänyt aikaisemmin autonsa puoliksi mun paikalle, siten että sen bemmin ja jonku toisen auton väliin jäi vaan skootterin mentävä rako niin sille sitten rustasin pienen huomautuksen siihen pyyhkijän alle) jossa se kertoi mahtipontisesti, että jos se vituttaa että sillä on iso bmw niin soittoa tähän numeroon jne.. No tulihan se Jokkekin sieltä sitten kun olin 10minuuttia venaillu siinä edessä, oli kuulemma jotain smägmää farkuissa ni piti ettii uudet, ja matka jatkui. Seuraavaksi Toblis sitten Jesse, Anssi ja lopuksi juop... eikun Tonoslono. Jos joku jaksoi laskea monta tuossa on, niin joo, Tono istahti mukavasti ja mukisematta Joken syliin eteen.

Sitten vielä makkarat ja kaliat äsmarketista ja eikun mökille! No kello oli jo jotain melkein kahdeksan ja olihan se nyt päivän selvää, että Jake ja kumppanit eivät kuivin suin siellä olleet olleet ruokaa valmistamassa taikka saunaa lämmittämässä. Olivat ne sen saunan saaneet lämpimäks ja Jake vissiin oli innostunut lumiakin kolailemaan (Y) ja olipahan hilpeän näköistä veijaria kun astuttiin mökkiin sisään! Coolface joka jannulla, eikä ihme, kirkkaitakin oli jo maisteltu.

No pikkuhiljaa sitä kaljaa tuhottiin ja joku saattoi jonkun viinapaukunkin imasta kun sitten siirryttiin yhteen illan kohokohdista ja jo perinteeksi muodostuneeseen HATTUUN! Eiköhän kaikki blogia seuraavat jo tunne kyseisen älyvapaan juomapelin, jonka muistaakseni juoppo Tonomme meille opetti aikoinaan. Sivu huomautus: Tono kittasi jotain viron-viiniä liidelin freeway-cola pullosta. Hatussa ei allekirjoittaneen mielestä juotu tarpeeksi joten yhdessä tuumin lisäsimme muutaman säännön peliin... ja tulihan sitä sitten kitattua! Peliin muodostui littoutumat. Vastakkain asettuivat Apple vastaan Nokia kera Samsungin(mitä helvettiä!? ;D), Anssi pysyi puolueettomana ja virnuili nurkastaan juottaen vuorollansa kaikkia tasapuolisesti. No kun toistatuntia oltiin tuhottu juomisiamme niin taidettiin yhdessä tuumin päättää että nyt olisi parempi lopettaa pelaaminen.


Filmi sumeni hatun jälkeen, mutta koetan muistaa parhaani mukaan. Jykä saapui tässä vaiheessa iltaa meidän seuraksi. Seuraavaksi taisi tulla Jaken päätös lähteä helekuttiin, baariin oli kaveri vissiin suuntaamassa, mutta meidän vanha coolfacemme Niko salakavalasti juotti Jakelle, joka oli jo tätä enne aikamoisissa kuoseissa, helvetillisen määrän viisasten juomaa. No Jakeboi sitten hyvästeli dyydit ja lähti lompsimaan parkkipaikalle, jolloin Akisan lähti perään ja yhdessä he lipuivat yön pimeyteen, eikä heistä kuulunut sinä yönä enään mitään. dumdumdum Okei spoilaan että ne pääsivät veskulle ja Aki meni vessaan valmistautumaan ja vessasta pois päästyään Jake veti hirsiä sohvalla, eikä noussut sinä yönä. HYVÄ NIKO! ;DD

Mökillä yö jatkui ja jatkui ja jatkui ja kun en perkele oikeen meinaa muistaa.. Mutta saunaan me kyllä mentiin, siellä huojuin kuin Paranormal Activitystä se nainen siel lopus. Partanaama muuten lähti sitten siinä jossain välissä, oli muuten helvetin jees että tää kaveri oli messissä hyvä Jokke! Anssikin sai vissiin kyydin ja lähti omaan petiinsä nukkumaan. Minä sitten käppäilin sieltä saunasta kiltisti nukkumaan, mutku ei, ei mun annettu siellä koisia vaan Niko tuli lepertelemään mun korvaan ja kohta mä sitten huojuin taas saunamökillä. Jesse, Tono, Jykä, Niko ja minä oltiin vielä elävien kirjoissa, mä tosin aika low hp. Toblerone oli jo lumbyssä ollut vissiin hyvän tovin, niille jotka eivät ymmärrä niin sammuneena. Nukkumaan alettiin valua ja pirautinpa siinä puol kuuden aikoihin vielä Ropsulle ja hyvissä hapissahan se vielä oli. Niko piti mua Sannana muutaman kerran yöllä ku tarras sillee kiinni...

Aamulla kaikki makkaran jämät kaapista naamaan, Tobliksen ololle nauraminen, sen laattojen toteaminen, nopeahko siivoaminen, wowin pelaaminen lopulla kännykän akulla ja lähtö palauttamaan pulloja. Pullorahoja tuli noin 15€ eli tölkkeinä se tekee 100 kappaletta. Tonoslono muuten aikoo juopoksi, kuulemma jonkun pitää jatkaa Hämäläisten kunnian ylläpitämistä..


Lauantai-ilta onkin sitten oma tarinansa. Pikkujouluja, karaokea, seks.. senssiä ja sellasta. ;)
Kiitos ja kumarrus!                                               

Season 9 alko 2h sit! ;)


                                                                          







Kuuluisa Tono sekä Jessen leuka ja hiukset.



 
Iphonen juhlintaa
 .....

Tähkä ja Apple facepalm
Apple vitsejä pyödän toiselta laidalta..

torstai 9. joulukuuta 2010

Poikien ilta 10.12.2010 ennakkotunnelmat!

Varaslähtö! Ei riittäny kärsivällisyys venailla esim. sunnuntaihin joten päätinpä rustailla jo ennakkoon vähän fiiliksiä tulevasta viikonlopusta!

Huomenna siis räjähtää, galaksit ja Tommin perse ainakin. Nimittäin tiedossa on ehkä sitä parasta mahdollista laatuaikaa, poikien ilta. Viimeks ollaan poikien iltaa taidettu viettää reilu vuos sit, samassa paikassa, eli johan se on aikakin!


Yleensä kun jotain vastaavaa ollaan järkätty, on jollain aina ollu samaan aikaan jotain ja näinpä ei lähes koskaan olla ihan koko bändiä saatu kasaan. Mutta huominenko tekee poikkeuksen? Ainakin omasta mielestäni mukaan on lupautunut lähtemään jokainen homeboy ketä nyt mieleen juolahtaa, joku korjatkaa jos olen väärässä. Muutenkin lähtökohtaisesti huominen vaikuttaa aika pörffektiltä! Jopa päällikköjen päällikkö ja kaikkien partanaamojen esi-isä Joronen on lupautunut lähtemään messiin, ei ilmeisesti yöksi mutta parempi sekin kun totaali feidaus, hienoa Saku!


Itselläni edessä vielä yks paskanen duunipäivä, sen jälkeen banasta fyffee, suihkut ja muut kuviot ja Nikon ja Akin kanssa suunnaksi jo Santun mökki ja Työtjärvi! Muut tulee sit perästä, kun intistä ja reeneistään ehtivät! Väännellään vähän safkaa ja lämmitellään mestoja ja illalla sit rykästään, ai ettien että! Saunaa & Lumienkeleitä, hyvää safkaa ja juominkeja, karaokea, juomapelejä ja tietysti ihan loistava porukka! Näillä mennään, huomenna räjähtää! ;)

Tässä vielä joku kesäinen kuva kyseisestä paikasta



Ja eiköhän tästä reissusta saada hyvät stoorit sit myöhemmin ku joku jaksaa kirjotella, palaillaan!

maanantai 6. joulukuuta 2010

TSE!



Jahas, täällä onkin ollut vähän hiljaisempaa tuon bileristeilyn jälkeen, joten koitetaanpa koota taas joitain muistikuvia viimeisimmistä reissuistamme.

Kerrataanpa vaikka ensin vielä tuota viime viikonloppua(29.11.-31.11), josta ei kyllä enää juuri mitään muista, mutta koitetaan nyt jotain. Perjantaina olikin vähän spessua tiedossa, nimittäin operaatio Nikon nouto lentokentältä. Niko siis oli ilmoittanut saapuvansa Suomeen vasta lauantaina, vaikka oikeasti olikin tulossa perjantaina. Minulle ja Nealle Niko kuitenkin oli infonnut asian todellisen puolen ja pientä ylläriä oli siis luvassa mm. Sannalle ja Clubin muille pojille. Siinä alkuillasta sitten poimin Nean kyytiin ja näin lähdettiin ajelemaan kohti lentokenttää. Niko oli kertonut koneen laskeutuvan noin puoli kahdeksan aikaan, ja mehän oltiinkin jo melkein tuntia ennen lentokentän parkkiksella pohtimassa paikallista parkkimaksu käytäntöä. Siinä terminaalissa mussuteltiin jotain sämpylöitä odotellessamme ja lopulta se Niko sieltä tallustikin rinkka selässään ja hymy korvissa. Hieno saada sut taas Suomeen m8! ;)
Näinpä suunnaksi taas Lahti, matka meni rattoisasti kuulumisia vaihdellessa ja näinpä oltiin jo ysin aikoihin Lahdessa. Sanna ei vielä ollut kotonaan joten otettiinpa yllätyksen kohteeksi ensin clubin pojat, ai että sitä Santun reaktiota kun marssittiin sen huoneeseen ja se tajus että kuka siinä seisoo. Näkemisen arvoinen ilme! :D No, siinä tupakan mittaisen tauon jälkeen lähdettiin sitten yllättämään Sannaa, joka siis luuli myös Nikon tulevan vasta vuorokauden päästä. Nea houkutteli Sannan siihen pihalle ja siinä hetken kylmässä värjöteltyämme Sanna tulikin paikalle. Niko astui huppu päässä autosta Sannan eteen ja oli kyllä Sannallakin ilmeet kohdillaan.

No mitäpä muuta, yllätyksien jälkeen palailtiin Akin kanssa clubille ja ryyppäämisekshän se taas meni, vaikka kello tais olla lähempänä kymmentä. Taidettiinpa taas käydä Senssi tai Tivoli koluamassa sinäkin iltana..
Ja lauantaihin, päivään jolloin olin taas uhonnut satakakssataa prosenttisen varmasti olevani selvinpäin, kun olin sopinut heittäväni Nean lentokentälle LA-SU välisenä yönä joskus neljän aikoihin. Ja paskat, ystävämme Thonoslono saatiin värvättyä kuljettajan rooliin ja näinpä taas korkkia auki! Taisinpa siinä ilonpurskahduksessa vetäistä Jekku pullonkin auki ja ottaa pientä kaariryyppyä kyseisestä pullosta, saatoin vähän innostua.. Mukana meiningissä taisi olla ainakin Santtu, Aki , Niko, Sanna ja Minä? No hetken päästä sit Rilloon istuskelemaan ja siitäpä muutaman jälkeen suunnattiinkin taas Senssiin, jossa sit kumottiinkin muutamat törpöt, fisut ja salmarit. Pilkkuun se tais taas mennä..?
Sieltä sit Santun kanssa käppäiltiin clubille herättelemään tonomaster ja lähdettiin suorittamaan tätä öistä lentokenttäreissua... Vaihteiden vaihdossa havaittiin pientä probleemaa, joten minäpä otin vaihteiston haltuuni apparin paikalta ja taneli hoiteli loput.. Nea ja Jaana Nean kämpiltä kyytiin ja menoks. Ilmassa oli pientä kiukkua, vaikkakin ihan aiheesta, oltiin vissiin ihan vähän myöhässä sovitusta lähtö ajankohdasta.. :D
Viimeisimmät muistikuvat itseltä löytyy motarin rampista, sen jälkeen taneli tais jo saada vaihteetkin itse vaihdettua kun appari otti vähän lepoa.. Seuraavan kerran heräilin sit jossain päin helsinkiä, vai vantaatako se oli, kun pysähdyttiin tankkaamaan? Samassa huomasin hävittäneeni oman Electronini jossain kohtaa iltaa..
Lopulta päästiin taas Lahteen ja vihdoinkin nukkumaan.

Sunnuntaina olikin kaikki niin hapoilla, ja Tommi ja Anssi Lohtajalla, ettei edes sählyä kyetty lähtee läiskimään. :D Taas perus kahen päivän ränni siis, tuttua huttua..


No sitten, uuteen viikkoon! Maanaintasta asti sitä laskettiin taas päiviä ja varmaan tuntejakin perjantaihin, tulis jo perkele! Jotenkin kummasti ensin tuli kuitenkin viikon puoliväli, keskiviikko, ja sehän on jo sinällään aina juhlan paikka! Näinpä minä, Santtu, Taneli ja Aki mentiin Cheriin parille... Aki luovutti jo 12 aikaan, minä lähdin puoli 2, Taneli taisi suunnata vielä Jaskaan (ihmettelen jos pääsi sisään..) ja Santtu se paineli Tivoliin ja rykäs pilkkuun. :D
Seuraavana Torstai, tulin siinä 22.30 illalla himaan systeriltä ja mitä täältä löytyykään? Meikäläisen huoneessa on porukkaa enemmän ku Pelicansin pelissä ja musiikki pauhaa ja viina virtaa, Santtu piti jotain luokan pikkujouluja tai vastaavaa ja Aki ja Miiakin oli hengessä mukana.
Lopulta suostuivat siitä melkeinpä heti lähtemään baariin ja seuraavana herään kun pamahtivat vähän jatkoilemaan, oli hyvin lähellä etten jopa raivostunut siihen meteliin kun herätys puski päälle noin tunnin päästä..
Aamulla sit pirteenä ja hyvin nukkuneena vielä viikon viimeseen duunipäivään, jotenkin se aika vaan menee helvetin hitaasti noin perjantaisin duunissa ja varsinkin nyt kun tiedossa oli pitkä viikonloppu! No loppu se sit lopulta perjantaikin! Musiikit tapissa kohti kotia ja kotiin tullessani nenään kävi melko reiluhko oksennuksen haju. Akihan se oli näppärästi vetäny pikku pirjot omaan roskikseensa ja huoneensa lattialle, hienosti Aki, hienosti! :)
Iltaahan siinä sit alettiin istuskelemaan, jotenkin perjantailta tosi hämärät muistikuvat, tais nousta huppuun aika vauhdilla.. Meiningissä mukana perjantaina olivat ainakin Tommi, Santtu, Aki, Jesse(?), Niko ja Martti jossain vaiheessa ja oliko Tanelikin? Muistaakseni täällä oli kyl enemmänki porukkaa jossain vaiheessa, mut ei vaa muistikuvaa et ketä.. :D No siinä sit oltiin jo ihan näppärässä pörössä ja lähdettiin Tommin ja Akin kanssa kohti "Senssikkäitä pikkujouluja" jo varmaan joskus 23 aikoihin? Senssin ovellapa vastaan tuli järkyttävä jono, mut onneks päästiin siihen tuttujen kohdille about puoleen väliin jonoa ni meni ihan näppärästi sekin.. Lopulta päästiin ovelle, kehotin Tommia jo jonossa skarppaamaan hieman että pääsis sisään, mutta pieni iloinen ystävämme se vaan heilui kahta kauheammin ja niinhän siinä kävi ettei Tommi edes päässyt sisään.. Tommi se lähti clubille nukkumaan ja me muut jamiteltiin Senssissä, Akin kanssa ainakin otettiin taas tanssilattia haltuun heti alkuillasta ja siellä se ilta vierähtikin. Joskus kahden jälkeen oltiin jo lähdössä himaan ku törmäiltiin Santtuun ja Nikoon ja sittenhän se heilahtikin taas pilkkuun? Clubille taas jotain jatkon tynkää, mukaan Senssistä tarttu mm. Roope ja tämän tyttöystävä joilla meno ainakin oli melko railakasta. Itse sammuin sohvalleni heti siinä neljän aikaan, mutta heräilin kuuden aikaan pariksi tunniksi taas juhlintoihin mukaan.. Kokonaisuudessaan aika hämärä perjantai..
No lauantaihin, clubille tuli iltaa istumaan Anssi ja Henna, Nikokin tuli koneensa kanssa ja Jessekin täällä tais pyöriä, Tanelikin täällä oli ja päissään kun perkele, kaverihan olikin ottanu jo aamupalaks vähän viskiä, ja sen kyllä huomas. Tanelihan aiheutti jo vähän pelästymisiä, hämmästelyjä ja naurahteluja, kaveri nimittäin sai jonku kohtauksen, täris ja vapis kävellessään vessasta tohon sohvalle, ja lopulta veti kunnon nutut suoraan tohon sohvan kulmaan. Taju siltä tais lähteä, mut onneks ei sit mitään vakavampaa. Hämärä tilanne.. :D Paikalla myös tietysti Aki, Santtu ja minä. Jotenkin se vaan taas johti siihen kaljotteluun mun ja Akinkin osalta. Anssin kanssa fiilisteltiin wanhoja loistavia suomiräpin helmiä jostain siitä vuosituhannen vaihteesta, Niko, Jesse ja Santtu keskittyivät wowittamiseen ja Aki se veti muuten vaan päätä täyteen, tapansa mukaan. :D Ja niin, siellähän me taas oltiin, mestari ja padawan, Senssissä kaatamassa shottia kitusiin ja tanssilattialla jammailemassa, mitenhän se menikin taas siihen..? :D Pilkun jälkee aika tutut kuviot, ja lopulta sitä untakin palloon..
Sunnuntaihin heräiltiinkin taas ihan pienessä rapelissa, huhhuh.. Jotain lättypizzaa ja patonkia naamariin ja iltapäivällä sit sählypelit, olikin pitkästä aikaa hyvin jengiä ja saatiin ihan asialliset pelit aikaseks. Sit taas pelien jälkeen clubille, Santtu lähti mutsilleen syömään häränhäntää ja me akin kanssa möytettiin huoneissamme.. Jossakin vaiheessa kuitenkin mun huoneen ovi aukes, Aki astuu sisään tuttu virne kasvoillaan ja kysyy multa et "Vittu vedetäänkö tänäänki perseet!?" ja haki noista Santun luokkalaisen tänne unohtamista bisseistä itelleen yhen. En vielä osannu oikein vastata juuta enkä jaata, eihän nyt perkele voi kolmatta päivää putkeen? Santtukin löyty himaan ja sekin siemaili olutta, "En mä mitää kännejä, kunhan muutamat" ja innokkaana kuitenkin maisteli tota mun tequilaa kun Aki vääns siitä itelleen jotain drinksua.. Mä lähin vielä käymään porukoilla siinä kasin-ysin aikoihin ja siinä ku faija tarjos pari bisseä ni asiat loksahti kohdalleen. "OSTAKAA MULLEKKI BISSEÄ" lähetin Akille tekstarin ja tättärää, taas se oli menoa! Tulin himaa ni siellä olikin jo keissi bisseä jääkaapissa ja pojjaat hymyssä suin sitä nauttimassa. Liityin seuraan ja innostuttiinpa siinä sit muutamien oluiden ja tequila maistelujen jälkeen pelailemaan vähän pokeria.. Panokset ei ehkä ollu ne kaikista normaaleimmat, itse voitin mm. krokettimailan, salibandy maalivahdin maskin, kondomin, 5 purukumia ja shotin tequilaa..
Aikamme tätä pelailtuamme pohdittiin sit että josko sitä johonkin baariinkin, oli puhetta Tivolista ja Senssistä, ja ylläripylläri Senssiin sitä taas lähdettiin.. :D Kello oli about puol 1 ku sinne mentiin ja meininki oli aika hissua, vähän porukkaa ja jotenki kaikki näytti olevan ihan selvinpäin.. Onneks tiskiltä sai taas halpaa shottia ni rupes sit meininkiäkin löytymään. ;) Aki se meni varaamaan meille ajan karaokeen, biisinä Lauri Tähkä - Pauhaava Sydän. Ei hyvää päivää, minä en sinne mene ja se on varma. Lopulta Aki sai Nitan houkuteltua mukaansa laulaamaan ja niin se vaan veti kertsiä lavalla tyyliin: "RAKASTÄKÄRÄKTTÄÄROSKII". Hyvin se meni! ;)
Ja kyllähän me Santun kanssa innostuttiin sit kans, ja siinä kolmen jälkeen oltiinkin kilistelemässä kaljakoria lavalla, laulettiin tuttu ja turvallinen Miljoonasateen - Marraskuu. Mukaan lauluihin löyty Miikakin jostain tanssilattian syövereistä.
Huikeiden karaoke esitysten jälkee vielä viimeset viinat ja huikeet muuvit tanssilattialla ja pilkkuhan se perkele taas tuli.. Tarvottiinpa sit taas himaan ja aika samat kuviot ku parina edellisenäkin iltana., eikä siitä sen enempää.. :D Nii ja Santtu se mussutti vielä vähän häränhäntää keittiössä, kaverilla oli koko naama ja kädet siinä mössössä.. :D:D
Hyvältä näytti!


Näinpä se oli maanantai, heräilin jossain 15.30 ja koko kroppa tuntu olevan aika sipulina, rankkoja kyl tälläset viikonloput, huhhuh.. Tuli siinä sit vähä siivoiltua ja Tommiki tuli viel vetelee muutamat änärit clubille. Tais se Nilbertti vielä jotain jämäboolejakin maistella ennen siirtymistä valtion palvelukseen. Kohta se loppuu jo näiltäkin, TJ jotain 30 korvissa enää. Nättiä!
Istuttiin sit vielä iltaa Sannalla ja Nikolla ja katseltiin kai vähän Linnan juhliakin, tsilliä tsilliä..
Kokonaisuudessaan kyllä hieno viikonloppu, hauskaa oli! Kiitos ja Anteeksi!

Ja mitähän vittua!? Aloin tossa klo 23 kirjottaa tätä ja nyt kello on 1? Nätti lähtee viiden jälkee duunii...
Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, en todellakaan jaksa tätä alkaa tarkistamaan, laitetaan vaikka väsymyksen piikkiin.. Kitoooss!!

Heitetään nyt joku kuvakin, ei tosin tältä viikonlopulta mutta menkööt! ;)