Jahas, täällä onkin ollut vähän hiljaisempaa tuon bileristeilyn jälkeen, joten koitetaanpa koota taas joitain muistikuvia viimeisimmistä reissuistamme.
Kerrataanpa vaikka ensin vielä tuota viime viikonloppua(29.11.-31.11), josta ei kyllä enää juuri mitään muista, mutta koitetaan nyt jotain. Perjantaina olikin vähän spessua tiedossa, nimittäin operaatio Nikon nouto lentokentältä. Niko siis oli ilmoittanut saapuvansa Suomeen vasta lauantaina, vaikka oikeasti olikin tulossa perjantaina. Minulle ja Nealle Niko kuitenkin oli infonnut asian todellisen puolen ja pientä ylläriä oli siis luvassa mm. Sannalle ja Clubin muille pojille. Siinä alkuillasta sitten poimin Nean kyytiin ja näin lähdettiin ajelemaan kohti lentokenttää. Niko oli kertonut koneen laskeutuvan noin puoli kahdeksan aikaan, ja mehän oltiinkin jo melkein tuntia ennen lentokentän parkkiksella pohtimassa paikallista parkkimaksu käytäntöä. Siinä terminaalissa mussuteltiin jotain sämpylöitä odotellessamme ja lopulta se Niko sieltä tallustikin rinkka selässään ja hymy korvissa. Hieno saada sut taas Suomeen m8! ;)
Näinpä suunnaksi taas Lahti, matka meni rattoisasti kuulumisia vaihdellessa ja näinpä oltiin jo ysin aikoihin Lahdessa. Sanna ei vielä ollut kotonaan joten otettiinpa yllätyksen kohteeksi ensin clubin pojat, ai että sitä Santun reaktiota kun marssittiin sen huoneeseen ja se tajus että kuka siinä seisoo. Näkemisen arvoinen ilme! :D No, siinä tupakan mittaisen tauon jälkeen lähdettiin sitten yllättämään Sannaa, joka siis luuli myös Nikon tulevan vasta vuorokauden päästä. Nea houkutteli Sannan siihen pihalle ja siinä hetken kylmässä värjöteltyämme Sanna tulikin paikalle. Niko astui huppu päässä autosta Sannan eteen ja oli kyllä Sannallakin ilmeet kohdillaan.
No mitäpä muuta, yllätyksien jälkeen palailtiin Akin kanssa clubille ja ryyppäämisekshän se taas meni, vaikka kello tais olla lähempänä kymmentä. Taidettiinpa taas käydä Senssi tai Tivoli koluamassa sinäkin iltana..
Ja lauantaihin, päivään jolloin olin taas uhonnut satakakssataa prosenttisen varmasti olevani selvinpäin, kun olin sopinut heittäväni Nean lentokentälle LA-SU välisenä yönä joskus neljän aikoihin. Ja paskat, ystävämme Thonoslono saatiin värvättyä kuljettajan rooliin ja näinpä taas korkkia auki! Taisinpa siinä ilonpurskahduksessa vetäistä Jekku pullonkin auki ja ottaa pientä kaariryyppyä kyseisestä pullosta, saatoin vähän innostua.. Mukana meiningissä taisi olla ainakin Santtu, Aki , Niko, Sanna ja Minä? No hetken päästä sit Rilloon istuskelemaan ja siitäpä muutaman jälkeen suunnattiinkin taas Senssiin, jossa sit kumottiinkin muutamat törpöt, fisut ja salmarit. Pilkkuun se tais taas mennä..?
Sieltä sit Santun kanssa käppäiltiin clubille herättelemään tonomaster ja lähdettiin suorittamaan tätä öistä lentokenttäreissua... Vaihteiden vaihdossa havaittiin pientä probleemaa, joten minäpä otin vaihteiston haltuuni apparin paikalta ja taneli hoiteli loput.. Nea ja Jaana Nean kämpiltä kyytiin ja menoks. Ilmassa oli pientä kiukkua, vaikkakin ihan aiheesta, oltiin vissiin ihan vähän myöhässä sovitusta lähtö ajankohdasta.. :D
Viimeisimmät muistikuvat itseltä löytyy motarin rampista, sen jälkeen taneli tais jo saada vaihteetkin itse vaihdettua kun appari otti vähän lepoa.. Seuraavan kerran heräilin sit jossain päin helsinkiä, vai vantaatako se oli, kun pysähdyttiin tankkaamaan? Samassa huomasin hävittäneeni oman Electronini jossain kohtaa iltaa..
Lopulta päästiin taas Lahteen ja vihdoinkin nukkumaan.
Sunnuntaina olikin kaikki niin hapoilla, ja Tommi ja Anssi Lohtajalla, ettei edes sählyä kyetty lähtee läiskimään. :D Taas perus kahen päivän ränni siis, tuttua huttua..
No sitten, uuteen viikkoon! Maanaintasta asti sitä laskettiin taas päiviä ja varmaan tuntejakin perjantaihin, tulis jo perkele! Jotenkin kummasti ensin tuli kuitenkin viikon puoliväli, keskiviikko, ja sehän on jo sinällään aina juhlan paikka! Näinpä minä, Santtu, Taneli ja Aki mentiin Cheriin parille... Aki luovutti jo 12 aikaan, minä lähdin puoli 2, Taneli taisi suunnata vielä Jaskaan (ihmettelen jos pääsi sisään..) ja Santtu se paineli Tivoliin ja rykäs pilkkuun. :D
Seuraavana Torstai, tulin siinä 22.30 illalla himaan systeriltä ja mitä täältä löytyykään? Meikäläisen huoneessa on porukkaa enemmän ku Pelicansin pelissä ja musiikki pauhaa ja viina virtaa, Santtu piti jotain luokan pikkujouluja tai vastaavaa ja Aki ja Miiakin oli hengessä mukana.
Lopulta suostuivat siitä melkeinpä heti lähtemään baariin ja seuraavana herään kun pamahtivat vähän jatkoilemaan, oli hyvin lähellä etten jopa raivostunut siihen meteliin kun herätys puski päälle noin tunnin päästä..
Aamulla sit pirteenä ja hyvin nukkuneena vielä viikon viimeseen duunipäivään, jotenkin se aika vaan menee helvetin hitaasti noin perjantaisin duunissa ja varsinkin nyt kun tiedossa oli pitkä viikonloppu! No loppu se sit lopulta perjantaikin! Musiikit tapissa kohti kotia ja kotiin tullessani nenään kävi melko reiluhko oksennuksen haju. Akihan se oli näppärästi vetäny pikku pirjot omaan roskikseensa ja huoneensa lattialle, hienosti Aki, hienosti! :)
Iltaahan siinä sit alettiin istuskelemaan, jotenkin perjantailta tosi hämärät muistikuvat, tais nousta huppuun aika vauhdilla.. Meiningissä mukana perjantaina olivat ainakin Tommi, Santtu, Aki, Jesse(?), Niko ja Martti jossain vaiheessa ja oliko Tanelikin? Muistaakseni täällä oli kyl enemmänki porukkaa jossain vaiheessa, mut ei vaa muistikuvaa et ketä.. :D No siinä sit oltiin jo ihan näppärässä pörössä ja lähdettiin Tommin ja Akin kanssa kohti "Senssikkäitä pikkujouluja" jo varmaan joskus 23 aikoihin? Senssin ovellapa vastaan tuli järkyttävä jono, mut onneks päästiin siihen tuttujen kohdille about puoleen väliin jonoa ni meni ihan näppärästi sekin.. Lopulta päästiin ovelle, kehotin Tommia jo jonossa skarppaamaan hieman että pääsis sisään, mutta pieni iloinen ystävämme se vaan heilui kahta kauheammin ja niinhän siinä kävi ettei Tommi edes päässyt sisään.. Tommi se lähti clubille nukkumaan ja me muut jamiteltiin Senssissä, Akin kanssa ainakin otettiin taas tanssilattia haltuun heti alkuillasta ja siellä se ilta vierähtikin. Joskus kahden jälkeen oltiin jo lähdössä himaan ku törmäiltiin Santtuun ja Nikoon ja sittenhän se heilahtikin taas pilkkuun? Clubille taas jotain jatkon tynkää, mukaan Senssistä tarttu mm. Roope ja tämän tyttöystävä joilla meno ainakin oli melko railakasta. Itse sammuin sohvalleni heti siinä neljän aikaan, mutta heräilin kuuden aikaan pariksi tunniksi taas juhlintoihin mukaan.. Kokonaisuudessaan aika hämärä perjantai..
No lauantaihin, clubille tuli iltaa istumaan Anssi ja Henna, Nikokin tuli koneensa kanssa ja Jessekin täällä tais pyöriä, Tanelikin täällä oli ja päissään kun perkele, kaverihan olikin ottanu jo aamupalaks vähän viskiä, ja sen kyllä huomas. Tanelihan aiheutti jo vähän pelästymisiä, hämmästelyjä ja naurahteluja, kaveri nimittäin sai jonku kohtauksen, täris ja vapis kävellessään vessasta tohon sohvalle, ja lopulta veti kunnon nutut suoraan tohon sohvan kulmaan. Taju siltä tais lähteä, mut onneks ei sit mitään vakavampaa. Hämärä tilanne.. :D Paikalla myös tietysti Aki, Santtu ja minä. Jotenkin se vaan taas johti siihen kaljotteluun mun ja Akinkin osalta. Anssin kanssa fiilisteltiin wanhoja loistavia suomiräpin helmiä jostain siitä vuosituhannen vaihteesta, Niko, Jesse ja Santtu keskittyivät wowittamiseen ja Aki se veti muuten vaan päätä täyteen, tapansa mukaan. :D Ja niin, siellähän me taas oltiin, mestari ja padawan, Senssissä kaatamassa shottia kitusiin ja tanssilattialla jammailemassa, mitenhän se menikin taas siihen..? :D Pilkun jälkee aika tutut kuviot, ja lopulta sitä untakin palloon..
Sunnuntaihin heräiltiinkin taas ihan pienessä rapelissa, huhhuh.. Jotain lättypizzaa ja patonkia naamariin ja iltapäivällä sit sählypelit, olikin pitkästä aikaa hyvin jengiä ja saatiin ihan asialliset pelit aikaseks. Sit taas pelien jälkeen clubille, Santtu lähti mutsilleen syömään häränhäntää ja me akin kanssa möytettiin huoneissamme.. Jossakin vaiheessa kuitenkin mun huoneen ovi aukes, Aki astuu sisään tuttu virne kasvoillaan ja kysyy multa et "Vittu vedetäänkö tänäänki perseet!?" ja haki noista Santun luokkalaisen tänne unohtamista bisseistä itelleen yhen. En vielä osannu oikein vastata juuta enkä jaata, eihän nyt perkele voi kolmatta päivää putkeen? Santtukin löyty himaan ja sekin siemaili olutta, "En mä mitää kännejä, kunhan muutamat" ja innokkaana kuitenkin maisteli tota mun tequilaa kun Aki vääns siitä itelleen jotain drinksua.. Mä lähin vielä käymään porukoilla siinä kasin-ysin aikoihin ja siinä ku faija tarjos pari bisseä ni asiat loksahti kohdalleen. "OSTAKAA MULLEKKI BISSEÄ" lähetin Akille tekstarin ja tättärää, taas se oli menoa! Tulin himaa ni siellä olikin jo keissi bisseä jääkaapissa ja pojjaat hymyssä suin sitä nauttimassa. Liityin seuraan ja innostuttiinpa siinä sit muutamien oluiden ja tequila maistelujen jälkeen pelailemaan vähän pokeria.. Panokset ei ehkä ollu ne kaikista normaaleimmat, itse voitin mm. krokettimailan, salibandy maalivahdin maskin, kondomin, 5 purukumia ja shotin tequilaa..
Aikamme tätä pelailtuamme pohdittiin sit että josko sitä johonkin baariinkin, oli puhetta Tivolista ja Senssistä, ja ylläripylläri Senssiin sitä taas lähdettiin.. :D Kello oli about puol 1 ku sinne mentiin ja meininki oli aika hissua, vähän porukkaa ja jotenki kaikki näytti olevan ihan selvinpäin.. Onneks tiskiltä sai taas halpaa shottia ni rupes sit meininkiäkin löytymään. ;) Aki se meni varaamaan meille ajan karaokeen, biisinä Lauri Tähkä - Pauhaava Sydän. Ei hyvää päivää, minä en sinne mene ja se on varma. Lopulta Aki sai Nitan houkuteltua mukaansa laulaamaan ja niin se vaan veti kertsiä lavalla tyyliin: "RAKASTÄKÄRÄKTTÄÄROSKII". Hyvin se meni! ;)
Ja kyllähän me Santun kanssa innostuttiin sit kans, ja siinä kolmen jälkeen oltiinkin kilistelemässä kaljakoria lavalla, laulettiin tuttu ja turvallinen Miljoonasateen - Marraskuu. Mukaan lauluihin löyty Miikakin jostain tanssilattian syövereistä.
Huikeiden karaoke esitysten jälkee vielä viimeset viinat ja huikeet muuvit tanssilattialla ja pilkkuhan se perkele taas tuli.. Tarvottiinpa sit taas himaan ja aika samat kuviot ku parina edellisenäkin iltana., eikä siitä sen enempää.. :D Nii ja Santtu se mussutti vielä vähän häränhäntää keittiössä, kaverilla oli koko naama ja kädet siinä mössössä.. :D:D
Hyvältä näytti!
Näinpä se oli maanantai, heräilin jossain 15.30 ja koko kroppa tuntu olevan aika sipulina, rankkoja kyl tälläset viikonloput, huhhuh.. Tuli siinä sit vähä siivoiltua ja Tommiki tuli viel vetelee muutamat änärit clubille. Tais se Nilbertti vielä jotain jämäboolejakin maistella ennen siirtymistä valtion palvelukseen. Kohta se loppuu jo näiltäkin, TJ jotain 30 korvissa enää. Nättiä!
Istuttiin sit vielä iltaa Sannalla ja Nikolla ja katseltiin kai vähän Linnan juhliakin, tsilliä tsilliä..
Kokonaisuudessaan kyllä hieno viikonloppu, hauskaa oli! Kiitos ja Anteeksi!
Ja mitähän vittua!? Aloin tossa klo 23 kirjottaa tätä ja nyt kello on 1? Nätti lähtee viiden jälkee duunii...
Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, en todellakaan jaksa tätä alkaa tarkistamaan, laitetaan vaikka väsymyksen piikkiin.. Kitoooss!!
Heitetään nyt joku kuvakin, ei tosin tältä viikonlopulta mutta menkööt! ;)

Kiitos! Lähti tääki koulunen aamu käyntii muutaman nauruntirskahduksen saattelemana! ahhaha :D Tähän on pakko lisätä ainakin yks legendaarinen kommentti, jonka Thonoslono heitti lauantai-iltana: "Ei enää ikinä viskiä aamulla."
VastaaPoistaOotko sä koulussa? Woou! :D Toi oli kyl kans koominen tilanne, sen lisäks unohtu varmaan muitakin kohokohtia, mut läiskitään niitä vaikka tähän sitä mukaan ku niitä mieleen juolahtelee! :)
VastaaPoistaei vittu reps "RAKASTÄKÄRÄKTTÄÄROSKII"
VastaaPoistahyvää settii taas kerran mestari -b !
nätti kuva mut jepa settii joo - nilbertti
VastaaPoista