perjantai 15. huhtikuuta 2011

Settii

Jou jou

Perjantain ja viikonlopun kunniaks, vähän kertausta viime viikonlopusta...

Omiin suunnitelmiin kuului alunperin perus maalausta, pelailuu, siivousta, tiskausta, leffoi eli perus tylsä viikonloppu. Töitten jälkee kaikki muuttui. Bussia venaillessa huomasin että Sane oli lähettäny aamulla jotain viestiä, joten soitin ja kyselin onko clubilla jotain erikoisempaa ohjelmaa. "Tääl on megabileet!!!!!! Tänne tulee kaikki!!!!!! JA OTA LÄPPÄRI NII VEDETÄÄ LOLLII!". Fuck yeah! Nopeesti himaa kerää kamppeet ja juosten junaa kohti Lahtea. Pasilassa oli tarkoitus vaihtaa junaa mut vähiin jääneet yöunet kostautu, kun havahduin hereille junan lähtiessä jatkamaan matkaa Pasilasta eteenpäin. Seuraava juna lähti vasta tunnin päästä stadista. Ei vituttanu. Stadissa kävin aikani kuluks hakee carollsista mätöt ja siinä se tunti melkee menikin. Kun vihdoin saavuin Lahteen kello oli jo jotain puol kaheksan ja ei muuta ku juosten juomingit ostamaan ja clubille.

Siellä bileet olikin jo hyvää vauhtia käynnissä ja Santun lähentelyistä ja Nilbertin typerästä virneesä ja huojuvasta askeleesta päätellen suht aikasee oltii aloteltu. Ei muuta ku kirimään. Ilokseni huomasin että Jesseki oli ryöminy luolastaan ihmisten ilmoille näyttämään rumaa naamaansa pitkästä aikaa. Hyvä Jesse! Santtu fiksuna poikana huomas että oon vielä selvin päin kun sain avaimen heitosta helvetin siistin kopin ja auttoi kirimistä tarjoamalla jallukolaa. Viime jallut tuli oksennultua aamulla roskikseen nii en hirveesti innostunu tarjouksesta (varsinkaan ku sitä jallua ei hirveesti säästely drinkkiä tehdessä...). Questinä oli kuitenkin ottaa muut kiinni nii vedin sen pitkin hampain naamariin. Jallusta tulikin niin vitusti expaa että sain unlockattua dual wieldin ja sillä mentiin loppu ilta. Questikin tuli suoritettua ja kuin rewardiksi Anssi alkoi tarjoilemaan runsain määrin ihan SAATANAN hyvää punaviiniä. Tässä välissä Jyri serkkuineen oli liittynyt viininmaistelijoiden joukkoon.

Jossain vaiheessa oli aika siirtyä Senssin puolelle. Tässä vaiheessa dual wield oli tehny tehtävänsä ja muistikuvat tapahtumista on erittäin hämäriä. Jossain vaiheessa Sane varas meille karaokevuoron? Ei mitään hajua päädyttiinkö lavelle asti, mutta jotain muistain laulaneeni jossain... ja Jyrin kanssa! Mitä helvettiä? Jossain vaiheessa istuin joidenkin kanssa jossain pöydässä kun Jyri ilmestyy paikalle mun pankkikortin kaa, minkä olin ilmeisesti kadottanu. Viimeset muistikuvat on Senssistä poistumisesta. Tuli semmonen olo että "nyt mä painun vittuun täältä", mutta se olikin helpommin sanottu ku tehty. Pari kertaa kävelin Senssin ympäri kunnes tajusin että kävelen ympyrää. Mihin vittuu ne oli sen uloskäynnin piilottanu?!?!? Seuraavalla kierroksella löysin Santun joka osas neuvoo mut oikeesee suunta. On ne Jonnisen veljekset kivoja ku ne pitää musta huolta <3.

Aamulla sain kuulla että olin huojunu kotiin aikamoisella ryminällä. Kuulemma olin keilannut lipaston päältä jotain ruukkuja ja vaaseja tai jtn... Eipä siinä mitään. Aamulla oli odotetusti järkyttävä darra. Taistelin urheasti itteni suihkuun ja jostain syystä pakotin kurkusta alas lihapullia, josta tuli vaan vielä huonompi olo... Takaisin sängynpohjalle kitumaan. Jossain vaiheessa kävi vituttaa ja päätin lähtee clubille nörttää ku läppäriki sinne oli jääny. Ei muuta ku takki päälle, kengät jalkaa, juosten vessaa oksentamaa ja kaupan kautta veskulle. Siellähän Silbot ja Sanurai oli jo aamusta asti ollu mättää. Jesseki tais lymyillä jossain nurkassa. Pystytettii leiri Jaken huoneesee ja Jyrikin liitty porukkaa skypen välityksellä. Koko päivä tuli sitten mätettyy. Saatii vielä laneihi kuuluva kotosa hien ja paskan haju pysymään koko ajan vaikka ikkuna olikin auki. Hyvä jätkät!

Sunnuntaina tulikin Sanelta yllätyspuhelu "koht sählyy!". Alko palautumaan mieleen et kännipäissään tuli taas uhottua et iteki lähtisin huitomaa, mut ei kyllä ois vittu yhtää kiinnostanu. Kymmeniä tekosyitä tulvi mielee ja varmaa osan niistä mongersinki puhelimee kunnes lopulta luovutin. Kai se oli lähettävä opettaa pojille miten sählyy pelataa. Jyrikin oli pitänyt lupauksensa ja saapunut paikalle. Se oli hyvä juttu, koska nyt siellä oli mun lisäks ainaki joku toinenki joka osaa pelata. Pelit lähtiki hyvin käyntiin, ku Tommi, kaikkien nillittäjien ja pikku räkänokkien sankari, veti jalat alta ja polvi ja rystyset aukes heti kättelyssä. Sillee ne nilkit pelaa ku ei taidot riitä. Jotenki tuntu että sain aina kaikki paskat omaa jengii ja jos ei Jyri ollu samas jengis ni vaikeeks se pelaaminen kävi (vaikka mun snipu rannari hoitiki homman aika hyvin). Viisas koutsi sano kerran että joukkue on vaan niin hyvä ku sen huonoin pelaaja, ni vittuuks siin tekee ku saa jonku Jorosen tai Tommin? :S

Oli siellä sählyssä loppujenlopuks ihan hauskaa ja muutenki oli helvetin onnistunu viikonloppu.

Mukavasti kulu pari tuntia duunissa tätä kirjotellessa :p

Vappua odotellessa : )

Paskardi kuittaa.

2 kommenttia:

  1. Sanotaan nyt oma näkökanta tuohon sun iltaan. Kun soitin sulle että heittäisit avaimet niin suljit puhelun vain kylmästi. Sisälle päästyäni nään että oot ihan nakit silmillä ja duel wieldit käsissä. Huuletkin oli ihan punaviini tahroissa. Koko illan jankutit kuinka hyvä kaveri oon, kuinka kesällä sitten näytetään espoolaisille miten lahtelaiset ryyppää ja milloin taas saunotaan meille ja soitellaan valepuheluita. Samaan sassiin voisi kertoa myös että Jessekin oli ihan tuubassa, koko ajan uhkasi tappaa mut. :D Sitten itse senssissä sä koko ajan heitit mulle tanssi questeja ja tahdoit nähdä Vilin sekä Samin porukan. Että sellainen ilta.

    VastaaPoista
  2. VOI VITUN PASI!! Tuu pyyhkii mun läppärin näyttö! Täynnä räkää ja limaa.. Tainoh, kai se on oma vika ku repeilee joidenki urpojen kännisekoiluille. :/ Helvetin hyvä setti! Lissää kiitos.

    VastaaPoista