terveppä terve kansalaiset! nyt tulee hännisen viimeisten aivosolujen viimeinen tuotos tähän blogiin. aikavälillä kesän alku - > nykyhetki.
Tarinan mukaan ( itse en myönnä tehneeni mitään seuraavista asioista mitä tässä kirjoituksessa myönnetään, kirjoitus on PITKÄ.)
Terveppä terve taas, olette päässyt tänne asti.
Kesä alkoi tässä kivasti juhannuksena, jolloin olimme club niemisellä alottelemassa juomista ja miettimässä että mitähän vittua me tänä jussina tehtäis kun vanha kunnon työtjärvi operation ei ollut mahdollinen. pienissä unissa oli messilän matka haaveena, mutta ei uskottu että sinne päästäis.. KUNNES. löysin kuskin meille joka heittäis meidät messilään halvalla hinnalla, teltat ja makkarat oli hankittu ennakkoon, mielissä oli piip + makkara. tästä olisi tulossa vitun eeppinen juhannus, ihan niinkuin näin jälkeenpäin ajateltuna se olikin. mutta jatketaan. Soitin siinä pikkuveljeni kaverille että heitätkö messilää jos heitetää pikkusen rahaa, kaveri lupas heittää. Siinä sitten 10 min varoitusajalla pojat laittaa kamat kasaan ja lähdetään kohti santa fe:n parkkia, gb laitettu tulille ja POIKA SAUNOO BIISI huutaaa täysiä keskellä lahden keskutaa, rankkasateessa, saatiin aivan helvetisti arvostusta! siitä sitten matka kohti messilään ja perille päästyämme mietittii että mihin vittu sitä majoittus kun ei viittis 100€ maksais telttapaikka mutta kapinallisina emme päättänyt maksaa kyseistä kiristyshintaa.
lähettiin siitä sitten seikkailemaan messilän metsiin ja löydettiinki hyvät paikat teltoille, huomioi monikko. Pistettiin teltta pystyyn, poistuin kuselle ja siinä vaiheessahan toinen teltta oli jo tulessa koska se oli kuulemma juhannuskokko, kello oli kuitenkin jotain 4 aikaa päivällä, rispekt tu herra Kantoniemi. Noh ei siinä kaveri huomaa että laukku on siellä sisällä ja siinä vähä läiskytellen paloa kaveri saa kuin saakin laukkunsa sieltä teltan sisältä takaisin haltuunsa.
sitten laitettiin grilli tulille, SITTEN RILLATTIIN! fiilis oli aivan katossa! teltat (teltta) oli pystyssä ja kuningastuoli oli pystyssä siinä vieressä. kaikki oli hyvin, oikeestaan paremmin kuin hyvin. elämä oli juhlaa tässä vaiheessa. kaikki oli nautinnollista ja olut maistui tavallista nautinnollisemmalta. Hyvä fiilis saatiin päälle ja makkarat saatiin paistettua, popit laitettiin soimaan ja koko metsä raikas hienoista biiseistä. metsän eläimet ja hyttyset arvosti aivan vitusti. siinä sitten tuumailtiin että päästäisiinkö rantaan kattelemaan maisemia, noh siellä sitten tuli pari kiusallista kohtaamista, ei niistä enempää. kello oli tässä vaiheessa jotain 7. jarno hyppäsi boksereillaan järveen ja vatsa olikin tämän jälkeen aivan ruvella.. kaveria vitutti aivan saatanasti. Siellä sitten gb:n kanssa saatiin vitusti kunnioitusta ja DJ:n maine, porukka tuli toivomaan meiltä biisejä ja meitä arvostettiin vitusti, olo oli kuin kuninkaalla.. pelattiin siinä välissä myös lentopallopelit miron ystävien kanssa ja voitettiinhan me ne apinat, siitähän se "tappelu" sitten seuraskin. Myöhemmin miro olikin kuningas kantoniemi, tietenkin, mutta siitä myöhemmin. Viinat tuotiin messilän telttailualueelle ja loputon bailaus oli valmiina alkamaan. Kun kaikki oli päässy mestoille messilän rannan huudeille saatiin varsinaiset bileet aikaan, kello oli jotain 8-9, tutustuttiin siinä eri ihmisiin ja pientä tappelua saatiinkin aikaan, naisten takia, minkäs muunkaan. siitä sitten selvittyä vihoittelevat katseet kohtasivat jatkuvalla syötöllä kyseisten apinoiden kanssa ( minä (abna) -> ne), mutta ei siitäkään enempää ja jatkoa ei tähän tule. jatkuvaa rellestystä tästä eteenpäin ja messilän rannan haltuunottoa, oma rantahiekan dänsfloori järjestettiiin sinne ukkojen kanssa ja kaikilla oli saatanan mukavaa, jopa mulla. tunnelma hieman rauhottui siinä ja löydettiin uusia tuttavuuksia, hienoja ihmisiä (helmi, milla) tai ei edes niinkään uusia, mutta kuitenkin. siinä sitten kyseisten naisten kanssa iltaa vietellen jatkettiin iltaan baareissa, latotansseissa ties sun missä kokoissa ja missä tallusteltiin. Loppuilta meni siinä sitten omalta osaltani "tuntemattomille" tyypeille huudellen viksuja lauseita mutta ei siitä sitten mitään riitoja syntynyt, siinä hengailtiin viimeistä vetävän kokon kanssa ja Kaikilla oli saatanan kivaa ja hyvä meininki, osa porukasta eksyi (niko, miro) tielle tietämättömille. Nikoa ei sitten nähtykkään loppuiltana, miro kylläkin ryveskeli teltalle jossain vaiheessa aamusta (?) niko heräs pehmeästi KUIVASTA KODISTAAN! Itse hajottiin jarnon, miron, minun ja tuttavani kanssa meidän saatanan märästä teltasta, aivan vittuuntuneena. Aamulla sitten mietittiin että mitähän vittua oli tapahtunut, saatoin ystäväni pois metsästä ja palasin takaisin teltoille, tässä vaiheessa kaikki saatanan mahdollisest juomat oli kaadettu teltan sisään ja kaikkia vitutti aivan törkeesti! Siinä sitten heräteltiin porukka kasaan ja nikoa ei näkynyt missään, soiteltiin kaverille ja hänhän vastas ja kertoi olevansa vittu himassa nukkumassa! Pistettiin kamat kasaan ja itse poistuin edeltä metsästä kohti messilän keskusta, jolloin jotkut saatanan papat kyselivät multa, saitko kalaa koska luulivat että oltiin kalassa siellä mettässä, vastasin legendaarisesti VITTU EN SAANUT TAASKAAN! ja papat repes nauruun. jatkoin matkaa ja poistuin uusien tuttavien leirintäalueelle, samaan aikaan miro ja jake tilasivat taksin hakemaan heidät pois, itse jäin vielä messilään hengailemaan ja nukkumaan, darra oli aivan hirveä. Lopulta kuitenkin pienen piristyruiskeiden(n. puolikkaan salmaripullon verran) pääsin vihdoin ylös ja krapula oli voitettu. Tästä ei ollut muuta tietä kuin ylöspäin. Pääsin siitä sitten janin kyydillä vihdoin kotiin, oma suihku ja kuivat vaatteet, ai vittu mikä tunne! Hetken torkuttii ja haettiin uudet juomat ja kohti uutta nousua, ilta meni baarissa / clubilla riehuten... Loppujen lopuks kun päästiin clubille jatkovaiheeseen, jorosen sakulle soitettiin ambulanssi ( tätäkään juhannusta ei selvitty ilman ambulanssia!). Kaverihan oli saanut jonkun vitun alkoholimyrkytyksen ja oli silminnähden lähellä kuolemaa. Siinä sitten nukkumaan ja krapula oli valtava sunnuntai aamuna. Tässä oli juhannus, seuraava kirjoitus tulee kun hänninen vetää seuraavat kännit.
"Kaverihan oli saanut jonkun vitun alkoholimyrkytyksen ja oli silminnähden lähellä kuolemaa." ;D;D;D;D HYVÄ POJAT!
VastaaPoistaMiks mä en ole koskaan lukenut tätä tekstiä ennen ? Death is beside me, but as always, i defeat it like a boss!
VastaaPoista